Näin unta unettomasta yöstä, lumettomasta talvesta. Kohtasin kuolleen isäni satamalamppujen alla. Vain yksi varjo näkyi kadussa.
Lokit olivat vallanneet torin. Nuori tyttö myi mansikoita maaliskuussa pienestä kojusta, jonka katto oli rakennettu 500 euron seteleistä.
Jalaton mies yritti juosta verottajaa karkuun, että edes saisi kädet pitää omanaan.
Kylmä tuuli ja pakkanen tuntui kasvoissa kuin neulatyyny.
Hotellin aamupala oli katettu ohitustien reunaan. Jäänmurtaja aurasi lumetonta pääkatua, jossa vain muistot olivat painuneet syvälle pinnan alle.
Kääpiöiden koripallo ottelu oli päättynyt 0_0 tulokseen. Katsojat olivat innoissaan.
Kaduilla liikkui huhu, että Savonlinnan uimahalliin tulisi maailman ensimmäinen vedetön uima ·allas.
Karitsan lihapata oli tarjouksessa vain eilen harmitteli huonesiivooja ja itki sitä surkeutta.
R·kioskilla myytiin eläviä kanoja,muttei yhtään kukkoa. Kuinka kaupungin johtajan vaimo nyt laittaisi "Kukkoa viinissä".
Onni Oravan kirjanurkassa ei ollut oravaa eikä kirjoja vain pelkkä Onni kohtasi meidät. Hotellin huoltomies, joka kärsi syvää surua suremattomista suruista.
Lemikkieläinten hautausmaalla oli valtava määrä kissoja ja koiria tuomassa kynttilöitä menneille sukulaisilleen. vaan ei yhtään ihmistä missään. Olihan paikalle ihmisiltä pääsy kielletty.
Oksattomat puut heiluivat rantapuistossa. Keltaisiin trikoisiin puettu pulu yritti käynnistää autoa pakkasessa.
Maakunta museon katolla tanssittiin Nestorin häitä. Norppa katsoi linnalle päin.
Ari Sumari ei koskaan pidä hattua.
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
maanantai 18. heinäkuuta 2016
Hetkiä ajassa
Katson hotellin ikkunasta asemalle päin. Kaupunki elää, se hengittää, se muuttuu koko ajan. Ikinä tämä kuva ei ole samanlainen. Ihmisiä tulee, menee, kuka minnekin. Osa onnellisia, osa ei. Aseman kello näyttää 9.04, lämpötila +21,
Aamupalalla kesälomalaisia, jotka vaikuttavat kireiltä. Osalla krapula, osalla kiire jonnekin, Aamulehdessä sanotaan ikäviä asioita. En lue niitä! Luulen, että jossain vaiheessa on tietty piste, kun kaikki asiat on paremmin kuin eilen. Tänään on hyvä päivä.
Kadunkulmassa kerjäläinen, lomalaisia ratikassa, lokkeja taivaalla, jäätelökioskilla kaunistyttö tiskin takana. Kolmen sepän patsaalla turistit kuvaavat. Stockkan kellon alla tyttö suutelee poikaa, joka näyttää vaivaantuneelta. On kesä 2016.
Lautta on täynnä turisteja. Pieni lapsi itkee, nälkäänsä? Spuge penkoo lautan roskiksia. Löytää yhden tyhjän pullon ja näyttää onnelliselle. Toiset katsovat tilannetta säälien jopa tuomiten tuon käytöksen. Tuuli vinkuu linnan holvistoissa, kaksi kulkukissaa taistelevat paikasta "auringossa". Atomirotan " hima" kaikuu jostain rantsusta.
Palaan mietteissä edelliseen iltaan ja Alppipuistoon. Uskon Alppipuiston jäävän kovalevylle pysyvästi.
Pizza maistuu vanhan linnoituksen raunioilla taivaallisen hyvälle. Eikä pelkästään meille vaan selvästi kaikille. Kaikki ihmiset näyttävät täällä onnelisilta, ei kireiltä kuin aamupalalla. Olemme ilmeisesti "Narniassa" tai ainakin minä olen.
Kappeli Espanpuistossa tarjoaa levähdyspaikan sopivasti matkalla minne vain.
Storyvillessä ei ollut Happy hour, mutta toisaalta aivan sama! Wieninleike Kolmessa Kruunussa antaa vielä toivoa jostain vanhasta ja hyvästä. Pois nyky trendeistä.
Tampereella kaupunki sykkii kesäfiilistä. Hämeenkadulla meno kuin Helsingissä. Tammerkoski virtaa kuin ennenkin. Tillikka huutaa sisäänsä ja vaikea sille kutsulle on sanoa "EI".
Luojankiitos vanha legenda ei ole enää osuuskaupan alaisuudessa ja ruoka on selkeästi tullut takaisin sille vanhalle tasolleen.
Vapriikki jytisee Hurriganesin tahtiin. Blues baari sateensuojana. Telakalla lounaalla ihmisiä kaikista yhteiskunta luokista.
Tornin aamupalalla tungosta, Aamupala lienee jälleen suurimmalle osalle ihmisistä päivän kirein tilanne. Porukka tungeksii ja pelkäävät, että eväs loppuu. Onneksi Tapola tekee makkaraa yötä päivää!
Raatihuoneen puistossa "Suomi Areena" on täynnä ihmisiä, Porilaista Porissa Kokemäen joen rannalla on pieni, mutta ikimuistoinen hetki. Muutama minuutti elämässä, jotka kuitenkin ovat Niitä hetkiä, joita vielä kaipaat.
Kirjurinluodolla 21 000 ihmistä viettää aurinkoista hienoa päivää. Beth Hart, Brian Setzer ja Imelda May soittavat ihmisten sydämiin. Viiniä nurmella, tanssia kuutamossa, ikuiset muistot.
Asemalaituri täynnä ihmisiä Onneksi kesä ei ole vielä loppu. Aurinko nousee tänäänkin!
Aamupalalla kesälomalaisia, jotka vaikuttavat kireiltä. Osalla krapula, osalla kiire jonnekin, Aamulehdessä sanotaan ikäviä asioita. En lue niitä! Luulen, että jossain vaiheessa on tietty piste, kun kaikki asiat on paremmin kuin eilen. Tänään on hyvä päivä.
Kadunkulmassa kerjäläinen, lomalaisia ratikassa, lokkeja taivaalla, jäätelökioskilla kaunistyttö tiskin takana. Kolmen sepän patsaalla turistit kuvaavat. Stockkan kellon alla tyttö suutelee poikaa, joka näyttää vaivaantuneelta. On kesä 2016.
Lautta on täynnä turisteja. Pieni lapsi itkee, nälkäänsä? Spuge penkoo lautan roskiksia. Löytää yhden tyhjän pullon ja näyttää onnelliselle. Toiset katsovat tilannetta säälien jopa tuomiten tuon käytöksen. Tuuli vinkuu linnan holvistoissa, kaksi kulkukissaa taistelevat paikasta "auringossa". Atomirotan " hima" kaikuu jostain rantsusta.
Palaan mietteissä edelliseen iltaan ja Alppipuistoon. Uskon Alppipuiston jäävän kovalevylle pysyvästi.
Pizza maistuu vanhan linnoituksen raunioilla taivaallisen hyvälle. Eikä pelkästään meille vaan selvästi kaikille. Kaikki ihmiset näyttävät täällä onnelisilta, ei kireiltä kuin aamupalalla. Olemme ilmeisesti "Narniassa" tai ainakin minä olen.
Kappeli Espanpuistossa tarjoaa levähdyspaikan sopivasti matkalla minne vain.
Storyvillessä ei ollut Happy hour, mutta toisaalta aivan sama! Wieninleike Kolmessa Kruunussa antaa vielä toivoa jostain vanhasta ja hyvästä. Pois nyky trendeistä.
Tampereella kaupunki sykkii kesäfiilistä. Hämeenkadulla meno kuin Helsingissä. Tammerkoski virtaa kuin ennenkin. Tillikka huutaa sisäänsä ja vaikea sille kutsulle on sanoa "EI".
Luojankiitos vanha legenda ei ole enää osuuskaupan alaisuudessa ja ruoka on selkeästi tullut takaisin sille vanhalle tasolleen.
Vapriikki jytisee Hurriganesin tahtiin. Blues baari sateensuojana. Telakalla lounaalla ihmisiä kaikista yhteiskunta luokista.
Tornin aamupalalla tungosta, Aamupala lienee jälleen suurimmalle osalle ihmisistä päivän kirein tilanne. Porukka tungeksii ja pelkäävät, että eväs loppuu. Onneksi Tapola tekee makkaraa yötä päivää!
Raatihuoneen puistossa "Suomi Areena" on täynnä ihmisiä, Porilaista Porissa Kokemäen joen rannalla on pieni, mutta ikimuistoinen hetki. Muutama minuutti elämässä, jotka kuitenkin ovat Niitä hetkiä, joita vielä kaipaat.
Kirjurinluodolla 21 000 ihmistä viettää aurinkoista hienoa päivää. Beth Hart, Brian Setzer ja Imelda May soittavat ihmisten sydämiin. Viiniä nurmella, tanssia kuutamossa, ikuiset muistot.
Asemalaituri täynnä ihmisiä Onneksi kesä ei ole vielä loppu. Aurinko nousee tänäänkin!
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Wake up
Kohtasin yöllä Morrisonin, siinä hän istui patjani vieressä penkillä, kun raotin silmiäni. Hän näytti juuri samannäköiseltä kuin lehtikuvissa.
-Give me one beer! hän pyysi
Lattialla tyhjä viinipullo, paljon kolikoita ja vastapäisessä kirjahyllyssä Mannerheimin pää kaikkien noiden kirjojen joukossa.
Parvekkeen ovi raollaan, tuuli paukuttaa vanhan kauppahallin peltistä kattoa. On kuin Remu hakkaisi symbaaleja.
Tupakoita ei näy missään, ihmettelen olenko polttanut ne kaikki? Ehkä Jim vei ne mennessään, olihan ne Marlboro merkkisiä. Tosin Jim taitaa enemmän poltella sitä "erimerkkistä" tupakkia..
Valot pylväissä, lehdenjakaja ei ole vielä tullut, koska luukku ei ole kolahtanut. Aurinkokin on vielä nukkumassa
Katselin ikkunasta torille, jossa vain kaksi pulua kiersivät ympyrää, sade ropisi ikkunalautaan. Kaupunki oli hiljaa. Maailma nukkuu! Toisaalla se elää!
Me nukkumme tai sitten me olemme mukana tässä kohtauksessa, näytelmässä elämä ja matka.
Wake up! kuuluu korvissani, raotan silmiäni. Jim on poissa vain tyhjä viini pullo, kolikot ja Mannerheimin pää ovat paikalla.
Sade ropisee ikkunalautaan, jossain koira haukahtaa, laivan pilli huutaa, lokki kirkuu huomenet kaikille. Tasapuolisesti niin köyhille kuin rikkaillekin. Tästä tulee hyvä päivä!
Olipa outo yö tai uni?
Kuuntelen sadetta ja Jose Felizianoa
-Give me one beer! hän pyysi
Lattialla tyhjä viinipullo, paljon kolikoita ja vastapäisessä kirjahyllyssä Mannerheimin pää kaikkien noiden kirjojen joukossa.
Parvekkeen ovi raollaan, tuuli paukuttaa vanhan kauppahallin peltistä kattoa. On kuin Remu hakkaisi symbaaleja.
Tupakoita ei näy missään, ihmettelen olenko polttanut ne kaikki? Ehkä Jim vei ne mennessään, olihan ne Marlboro merkkisiä. Tosin Jim taitaa enemmän poltella sitä "erimerkkistä" tupakkia..
Valot pylväissä, lehdenjakaja ei ole vielä tullut, koska luukku ei ole kolahtanut. Aurinkokin on vielä nukkumassa
Katselin ikkunasta torille, jossa vain kaksi pulua kiersivät ympyrää, sade ropisi ikkunalautaan. Kaupunki oli hiljaa. Maailma nukkuu! Toisaalla se elää!
Me nukkumme tai sitten me olemme mukana tässä kohtauksessa, näytelmässä elämä ja matka.
Wake up! kuuluu korvissani, raotan silmiäni. Jim on poissa vain tyhjä viini pullo, kolikot ja Mannerheimin pää ovat paikalla.
Sade ropisee ikkunalautaan, jossain koira haukahtaa, laivan pilli huutaa, lokki kirkuu huomenet kaikille. Tasapuolisesti niin köyhille kuin rikkaillekin. Tästä tulee hyvä päivä!
Kuuntelen sadetta ja Jose Felizianoa
Hemingwayn haamu
Matkalla kävin ostamassa Hovikulmasta savusilakoita ja neljä olutta. Aura merkkisiä kaikki, sillä en halunnut pilata silakoiden ja aura oluen hyvää suhdetta millään muulla merkillä. Aamupaivän oli paistanut aurinko, kadut olivat kuumia ja suorastaan johdattivat minut vanhalle leirintäalueelle.
Kadun reunassa vanhan muuntajakopin vieressä seisoi epämääräisen näköinen hyypiö, joka kertoi leirintäalueelle menneen äsken kaksi hienoa miestä, joista toinen oli ratsain liikenteessä. Olivat esittäytyneet Mika Waltariksi ja ratsastava mies John Wayneksi. Totesin hänelle , että niinpä tietysti.
Jatkoin matkaani tutuille kallioille, avasin kävellessäni ensimmäisen oluen ja kuraisin sen huiviin alle aikayksikön. Totesin mielessäni, että minulla on täytynyt olla jano koska tölkki oli tyhjä.
Pilvet tulivat lujaa vauhtia Kaupinsaaren takaa ja aavistin,että kohta nousee myrsky. Yksinäinen koira polskutteli Mallatsaaren rannassa. Istuin tutulle paikalle, tuolle paikalle, jossa 1976 kesänä istuin useammankin kerran. laitoin tabletista Eaglesia soimaan, avasin paperikääreen ja otin silakan. Olutta ja silakoita nautin , kuuntelin "One of these nights" biisiä,
Meinasi silmät käydä hikoilee, muistojen tulviessa mieleeni. Jostain kuului kavioiden kopse vaikka ketään ei näkynyt. Olisiko John Wayne sittenkin ratsastanut takaisin elävien kirjoihin ja jatkaisi taivaltaan Kyrönniemen metsissä yhdessä Waltarin kanssa, jolla olisi "kiinalainen kissa" mukanaan?
Viimeisen savusilakan annoin kahdelle lokille, jotka ottavat minut kaverikseen facebookissa, mutta ainoastaan savusilakan tähden.
Sade iski yhtä nopesti kuin kavioiden kopse hävisi tuuleen. Siirryin puiden suojaan. Yksinäinen koirakin oli lähtenyt sadetta pakoon. Annoin mielessäni koiralle nimen Jim. Ajatus syntyi siitä, että oli päivälleen 45 vuotta Jim Morrisonin kuolemasta. Laitoin Light my firen kuulumaan ja nautin viimeiset kaksi olutta sateelta suojassa.
Linnan virrassa vanha mies souti sateesta välittämttä, liekkö yrittänyt saada onkeensa niitä kuuluisia mustia kaloja? Mieleeni tuli "vanhus ja meri" romaani. Tämä tilanne tuntui jotenkin epätodelliselta. Paikan yllä leijui Hemingwayn haamu.
Poistuin leirintäalueelta, katsoin vielä taakseni ja oli kuin sekunnin murto-osan olisin nähnyt hevosen selässä miehen , joka stetson päässään olisi nostanut kättä ja hävinnyt metsän uumeniin perässään vanhempi mies kävelykeppi kädessään, sylissään kissa.
Kadun reunassa muuntajakopin vieressä ollut hyypiö oli hävinnyt kuin vuosi 76
Tunsin itseni iloiseksi kun tein tämän nostalgia matkan.
Kadun reunassa vanhan muuntajakopin vieressä seisoi epämääräisen näköinen hyypiö, joka kertoi leirintäalueelle menneen äsken kaksi hienoa miestä, joista toinen oli ratsain liikenteessä. Olivat esittäytyneet Mika Waltariksi ja ratsastava mies John Wayneksi. Totesin hänelle , että niinpä tietysti.
Jatkoin matkaani tutuille kallioille, avasin kävellessäni ensimmäisen oluen ja kuraisin sen huiviin alle aikayksikön. Totesin mielessäni, että minulla on täytynyt olla jano koska tölkki oli tyhjä.
Meinasi silmät käydä hikoilee, muistojen tulviessa mieleeni. Jostain kuului kavioiden kopse vaikka ketään ei näkynyt. Olisiko John Wayne sittenkin ratsastanut takaisin elävien kirjoihin ja jatkaisi taivaltaan Kyrönniemen metsissä yhdessä Waltarin kanssa, jolla olisi "kiinalainen kissa" mukanaan?
Viimeisen savusilakan annoin kahdelle lokille, jotka ottavat minut kaverikseen facebookissa, mutta ainoastaan savusilakan tähden.
Sade iski yhtä nopesti kuin kavioiden kopse hävisi tuuleen. Siirryin puiden suojaan. Yksinäinen koirakin oli lähtenyt sadetta pakoon. Annoin mielessäni koiralle nimen Jim. Ajatus syntyi siitä, että oli päivälleen 45 vuotta Jim Morrisonin kuolemasta. Laitoin Light my firen kuulumaan ja nautin viimeiset kaksi olutta sateelta suojassa.
Linnan virrassa vanha mies souti sateesta välittämttä, liekkö yrittänyt saada onkeensa niitä kuuluisia mustia kaloja? Mieleeni tuli "vanhus ja meri" romaani. Tämä tilanne tuntui jotenkin epätodelliselta. Paikan yllä leijui Hemingwayn haamu.
Poistuin leirintäalueelta, katsoin vielä taakseni ja oli kuin sekunnin murto-osan olisin nähnyt hevosen selässä miehen , joka stetson päässään olisi nostanut kättä ja hävinnyt metsän uumeniin perässään vanhempi mies kävelykeppi kädessään, sylissään kissa.
Kadun reunassa muuntajakopin vieressä ollut hyypiö oli hävinnyt kuin vuosi 76
Tunsin itseni iloiseksi kun tein tämän nostalgia matkan.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Valinta ei ole koskaan helppo
Tyhjä pääkatu, tuuli idästä. Hiekka ratisee kenkien alla. Tuttu kevään tuoksu haapaveden suurilta selkävesiltä virtaavan veden mukana. Hotellissa nuoruuden aikainen tuttu tyttö respassa tai nyt jo aikuinen nainen toivottaa vanhan tervetulleeksi kotikaupunkiin. On mahtavaa olla taas tutuilla kujilla,
Se ei ole tärkeää kuinka kauan matka kestää. Vain se on tärkeää, että olet siellä, missä sinun kuuluukin olla ja vain sen aikaa kuin on tarvis.
Hotellin hississä mainostetaan paikallisen osuuskaupan tarjouksia. Kuohuviiniä pullo 19.90.
En meinaa käyttää tarjousta!
Huone on tuttu useammaltakin kerralta. Iso nurkkaparveke, josta avautuu näkymä niin torille kuin satamaankin.
Näkymä saa ajatukset 70-luvulle. nuo paikat on odottaneet minua kaikki nämä vuodet, Kaikki 22 vuotta, jotka olen keski-suomessa kuluttanut, mutta joka on myös minua kuluttanut. Ainakin fyysisesti. Henkisesti olen ollut näillä kulmilla. Päivisin ajatuksissa, muistoissa. Öisin unissa.
70-luku, aika jolloin ajattelu jätettiin tyhmemmille, Ei takerruttu yksityiskohtiin, tunne ja sen hetken fiiliksen annettiin johdattaa meitä. Tänä päivänä elämme maailmassa, jossa kaikki haluavat vastauksia kaikkeen. Netti on tänä päivänä ainut ystävämme. Se on kylmä ja eloton pääsy 24/7 kybermaailmaan, jossa nuo tunteettomat, kasvottomat "robotit" ohjailevat oman elämänsä viime tuntemuksia. kertovat pienintä yksityiskohtaa myöten kaiken, minkä sanoin ja kuvin vain pystyy.
70-luku viimeinen kokonainen vuosikymmen ennen tietokone vallankumouksen aikaa.
Tuo aika Hurriganesin, aika, jolloin satamassa lavalla Pelle Miljoona & N.U.S soittivat punkkia,
aika, kun tytöillä oli kukkamekot, tennarit, poninhäntä ja voi luoja ,että ne oli nättejä noissa kesämekoissaan. aika, kun tiesi, että pystyi lähtemään minne vaan jättämättä taakseen mitään korvaamatonta, aika, kun Lippakioskilta ostettiin "sippejä".
Sippi, pieni sämpylä, jonka sisällä oli pari paistettua muikkua. Ne maistuivat aamuyön tunneilla baari illan jälkeen oli sitten Lauantaiyö tai ei!
Nyt nuo muistot tuntuvat tuulen henkäyksenä kasvoilla, pieninä kivinä kengän pohjissa, lokin huutona järvellä, äänettöminä kuiskauksina porttikäytävissä kuin menneiden aikojen ystävät kutsuisivat vielä kerran juhliin mukaan.
Elämä on kuin vuoristorataa ajaisi. Välillä ollaan syvällä pohjalla, välillä huipulla. Lienee kuitenkin sama kunhan vauhti ei pysähdy. Sanotaanhan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Seuraavasta hetkestä et tiedä, joten pidä liike yllä vielä kun voit! Se loputon mielenkiinto näkemiseen ja ennenkaikkea kokemiseen on tärkein juttu. Kun ikää tulee tarpeeksi sitä elämä alkaa pyöriä päivästä toiseen samaa rataa, on kuin olisit karusellissa, josta on pakko päästä hyppäämään sivuun edes pieneksi hetkeksi.
On vaikea sanoa milloin lakkasimme välittämästä. Milloin unohdimme juuremme, keitä me olemme?ja mikä tarkoitus tällä kaikella on? Vai olemmeko enää itsemme herroja päättämään mistään? Annammeko itsemme byrokratianrattaisiin murskaantumaan. Onko ihmiselämässä lopullista kunniaa kellekään tarjolla? Ehkä se kunnia on nimeenomaan omantien löytämisessä? Löytää ja tehdä niitä juttuja, jotka saavat tuntemaan, että ilma virtaa keuhkoihin puhtaanpana kuin koskaan ja olo on kevyt kuin höyhenellä, se tunne kun kaikki tuntuu mahdolliselta.
Pahin virhe lienee tuo rohkeudenpuute hypätä siitä karusellista edes päiväksi tai kahdeksi ja katsoa mitä muualla tapahtuu ja tarttua hetkeen. Olla edes se pieni hetki ulkopuolella kaikesta arkipäiväisestä sirkuksesta, jossa kuitenkin ne pellen osat meille hyville tyypeille aina annetaan.
Klovnin kyyneleitä ette ehkä nää, mutta siellä ne joka tapauksessa on!
Otan kylmän lonkeron, kuuntelen Curtis Mayfieldin Move on up.
Jokainen tehköön elämällään mitä haluaa, mutta lienee valinta ei ole koskaan helppo.
Ainakaan suurimmalle osalle ihmisistä!
Se ei ole tärkeää kuinka kauan matka kestää. Vain se on tärkeää, että olet siellä, missä sinun kuuluukin olla ja vain sen aikaa kuin on tarvis.
Hotellin hississä mainostetaan paikallisen osuuskaupan tarjouksia. Kuohuviiniä pullo 19.90.
En meinaa käyttää tarjousta!
Huone on tuttu useammaltakin kerralta. Iso nurkkaparveke, josta avautuu näkymä niin torille kuin satamaankin.
Näkymä saa ajatukset 70-luvulle. nuo paikat on odottaneet minua kaikki nämä vuodet, Kaikki 22 vuotta, jotka olen keski-suomessa kuluttanut, mutta joka on myös minua kuluttanut. Ainakin fyysisesti. Henkisesti olen ollut näillä kulmilla. Päivisin ajatuksissa, muistoissa. Öisin unissa.
70-luku, aika jolloin ajattelu jätettiin tyhmemmille, Ei takerruttu yksityiskohtiin, tunne ja sen hetken fiiliksen annettiin johdattaa meitä. Tänä päivänä elämme maailmassa, jossa kaikki haluavat vastauksia kaikkeen. Netti on tänä päivänä ainut ystävämme. Se on kylmä ja eloton pääsy 24/7 kybermaailmaan, jossa nuo tunteettomat, kasvottomat "robotit" ohjailevat oman elämänsä viime tuntemuksia. kertovat pienintä yksityiskohtaa myöten kaiken, minkä sanoin ja kuvin vain pystyy.
70-luku viimeinen kokonainen vuosikymmen ennen tietokone vallankumouksen aikaa.
Tuo aika Hurriganesin, aika, jolloin satamassa lavalla Pelle Miljoona & N.U.S soittivat punkkia,
aika, kun tytöillä oli kukkamekot, tennarit, poninhäntä ja voi luoja ,että ne oli nättejä noissa kesämekoissaan. aika, kun tiesi, että pystyi lähtemään minne vaan jättämättä taakseen mitään korvaamatonta, aika, kun Lippakioskilta ostettiin "sippejä".
Sippi, pieni sämpylä, jonka sisällä oli pari paistettua muikkua. Ne maistuivat aamuyön tunneilla baari illan jälkeen oli sitten Lauantaiyö tai ei!
Nyt nuo muistot tuntuvat tuulen henkäyksenä kasvoilla, pieninä kivinä kengän pohjissa, lokin huutona järvellä, äänettöminä kuiskauksina porttikäytävissä kuin menneiden aikojen ystävät kutsuisivat vielä kerran juhliin mukaan.
Elämä on kuin vuoristorataa ajaisi. Välillä ollaan syvällä pohjalla, välillä huipulla. Lienee kuitenkin sama kunhan vauhti ei pysähdy. Sanotaanhan, että vierivä kivi ei sammaloidu. Seuraavasta hetkestä et tiedä, joten pidä liike yllä vielä kun voit! Se loputon mielenkiinto näkemiseen ja ennenkaikkea kokemiseen on tärkein juttu. Kun ikää tulee tarpeeksi sitä elämä alkaa pyöriä päivästä toiseen samaa rataa, on kuin olisit karusellissa, josta on pakko päästä hyppäämään sivuun edes pieneksi hetkeksi.
On vaikea sanoa milloin lakkasimme välittämästä. Milloin unohdimme juuremme, keitä me olemme?ja mikä tarkoitus tällä kaikella on? Vai olemmeko enää itsemme herroja päättämään mistään? Annammeko itsemme byrokratianrattaisiin murskaantumaan. Onko ihmiselämässä lopullista kunniaa kellekään tarjolla? Ehkä se kunnia on nimeenomaan omantien löytämisessä? Löytää ja tehdä niitä juttuja, jotka saavat tuntemaan, että ilma virtaa keuhkoihin puhtaanpana kuin koskaan ja olo on kevyt kuin höyhenellä, se tunne kun kaikki tuntuu mahdolliselta.
Pahin virhe lienee tuo rohkeudenpuute hypätä siitä karusellista edes päiväksi tai kahdeksi ja katsoa mitä muualla tapahtuu ja tarttua hetkeen. Olla edes se pieni hetki ulkopuolella kaikesta arkipäiväisestä sirkuksesta, jossa kuitenkin ne pellen osat meille hyville tyypeille aina annetaan.
Klovnin kyyneleitä ette ehkä nää, mutta siellä ne joka tapauksessa on!
Jokainen tehköön elämällään mitä haluaa, mutta lienee valinta ei ole koskaan helppo.
Ainakaan suurimmalle osalle ihmisistä!
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
Silta
Koulumatkalla jouduin ylittämään sillan, jota kutsuttiin "pitkäksi sillaksi" vaikkei se kovin pitkä edes ollut? Ainakin luulen niin. Asuinhan melkein sillan päässä, joten sen ylitys oli jokapäiväistä touhua.
Sillalla tuli monesti vastaan vanha mies hevosen vetämillä kärryillä. Pikkukaupungin mukulakivikaduilla kopse kaikui talojen seinissä. Ulostekasoja oli sillalla.
Miljoonatalon ikkunasta kaikui monesti Cliff Richard ja Shadows. Teinityttö istui ikkunassa ja katseli sillan yli kulkevia ihmisiä vai liekkö odottanut sitä oikeaa?
Sillan juurella olevassa puistossa Joel Lehtosen patsas katsoi sillalle päin. Tuolla sillan toisella puolella oli Putkinotko ja "kuolleet omenapuut". Kauas suuren ulapan taakse Joel tähyili"lintukotoaan", jolle hyvästijätön hän teki kauan aikaisemmin. Elettiin 60-lukua.
Sillan toisella puolella Shellin baarissa Meeri lämmitti pannulla lihapiirakkaa lauantai aamuna. Hän tiesi minun tulevan yhtä varmasti kuin kuoleman. Meeri ja minä ystävystyimme. Juttelimme lähinnä minun edellisestä illasta ja siitä kuinka hän jälleen kerran oli pelastava minut viime hetkellä.
Sillan ylitys, se oli "Via Dolorosa" liian monena lauantai aamuna.
Pelastus odotti pienessä baarissa, kukallisten verhojen katveessa Lihapiirakka sinapilla ja ketsupilla, pullo kylmää "Roope" limpparia ( vadelma-kirsikka ) ja jukeboksista Indian Reservation.
Ne olivat niitä viimeisiä viattomuuden rippeitä, jos edes niitäkään. Elettiin 70-lukua.
70- luvun pikkukaupungissa lähes tulkoon kaikki tuntui onnistuvan. Kaikki ei ehkä ollut säädyllistä, mutta täysin suvereenia toimintaa. Illat menivät yleensä sillan toisella puolella. Ns keskustassa, jos näin voidaan kutsua noin 5 hehtaarin kokoista aluetta, johon rajoittui kaikki tarpeellinen(Jalkapallokenttä, ravintolat, nuorisotilat, baarit ja ennenkaikkea "mainstreet", jota kiersimme illasta toiseen. Välillä pysähtyen tsiigailee ja taas liikkuu.
Illan päätteeksi sillan yli kotiin snagarin kautta.
Tai Pukinsarven diskoon vetää illan viimeiset.
feels like Gary Cooper
Puikkarilla tanssittiin,
kuunneltiin musaa, pelattiin pingistä , siellä rakastuttiin, siellä koettiin pettymyksiä, mutta tärkeä oli paikka 22.2.1980.
Sillan länsipäässä oli kaikki tuossa pikkukaupungissa . Kirkkarin luistelukopit ja meidän legendaarinen Koppi-80 kaukalopallo joukkue kuin myös kesäisin City Players futisporukka. Ne molemmat on perustettu tuolla legendaarisella kentällä ja noissa kopeissa on juonittu seuraavan pelin strategiat.
Legendaarinen Viremon Grilli, Gaff grilli, Capero, Possen baari, Vanha Veijari, Linja-autoaseman baari , Korona baari, Musta Pässi, Rautatie aseman baari, San fran disco, Shellin baari, K-Marketin baari, Matka baari, Domi, Hilman kioski.
Näistä vielä 80-luvulla olleista paikoista ei ole enää kuin muistot jäljellä. Ainoastaan Capero on vielä, mutta ei sekään enää vanhalla paikallaan.
Elämä oli 80-luvulla länsipuolella siltaa vaikka asunto oli itäpuolella. Aurinko nousi idästä, valaisi länsipuolen pikkukadut ja kujat, joilla vaelsimme aikuisuuden ensiaskeleita.
90-luvun alussa ikä oli jo tehnyt vierailut sillan länsipuolelle vähäisiksi. Kaikki oli muuttunut. Vanhat paikat kadonneet, nuoruuden ystävät muuttaneet eripuolille suomea. Tuo vanha "Villi Länsi" ei ollut enää entisensä. Sillan takainen elämä oli näivettynyt laman kourissa kasaan.
Ei lämmittänyt Meeri enää lihistä lauantai aamuisin kulkijalle, ei ollut kirkkarissa enää meininkiä.
Ainoastaan joulupäivän "tossupallopelit" vielä veti porukat kasaan edes kerran vuodessa.
2000-luvulle tultaessa kaikki toiminta oli siirtynyt sillan itäpuolelle. Seurahuone, Majakka, Waahto, Häppäri, Castle, Valo, Sarastro, Saimatalo, Pietari Kylliäinen, Rocks, Viiskulman Grilli, Sahram, Zhong guo long, Kahvila Nostalgia, Casino, vohvelikahvila, Hospitz, Linnankrouvi, Perlina di castello,
Sama vanha silta sai viereensä uuden torisillan 2003, kävelysilta vie turistimassat kesäisin torilta tuon legendaarisen Kirkkarinkentän kupeessa sijaitsevaan Jukka Rintalan näyttelyyn ja Vanha Kansakoulu ravintolaan. Tuohon lapsuuden koulurakennukseen, johon 60-luvun puolessa välissä tennarit vilkkuen kiisin sillan yli.
Ei näy tuota menneiden aikojen tyttöä miljoonatalon ikkunassa, ei kuulu Cliff Richardia. Hävinnyt on vanha Shellin baari. Tilalla on nykyaikainen Hesburgerin ravintola.
Tuo silta on jakanut eri aikakausina toiminnankeskuksen. Silta on edelleen nimeltään "pitkä silta" Eikä se ole edelleenkään niin pitkä.
Nykyäänkin ylitän tuon sillan säännöllisen epäsäännöllisesti, vain hevosen ulostekasat on poissa kaduilta.
torstai 18. helmikuuta 2016
Mutkan kautta
2015 oli todella vaiherikas vuosi. Oli reissuja ympäri suomea ja vähän muuallakin, oli huippuruokia, konsertteja, ynm ynm.
Paljon kerkeää vuodessa vaikkei juokse vaan ottaa iisisti.
Tasting Asia meets Spain 2015
En käynyt vuonna 2015 Pariisissa, en liioin ajanut Route 66 pitkin Amerikan sydän maille, vaikka ehkä olisi kannattanut, kun kerran sekin mahdollisuus oli, mutta koin monia mieleenpainuvia hetkiä anyway!
Vuoden hienoimpia hetkiä oli , kun vanha isäni pyysi vielä kerran ottamaan kanssaan "Kannun vaakunaa", joka oli tässä tapauksessa iso leka ballantais whiskyä. Kuuntelin muistoja menneiltä ajoilta ja vietimme hienon keväisen yön Olavi Virtaa kuunnellen.
Tulipa sitä käytyä Mikkelissäkin ja reissu oli todellakin jees!
Päämajassa marskin ryyppy asennossa seisten.
Einossa hieno illallinen
Alkuruokana "poor mans steak"
Pääruokana "change your liver"
Ruokajuomana kossusnapsi ja Marski olut
Jälkkärinä raparperi-porkkana piiras
Päämaja kaupunki jätti hyvän fiiliksen. Oli kuin lapsuuden unelma. Rauhaa, rakkautta ja rock,n rollia.
.. Ja tietysti hyvää ruokaa ja juomaa
Löytyi toki Jyväskylästäkin hyvää ruokaa.
Kissanviiksen härkäruukku toimii aina
Jossain vaiheessa vuotta tehtiin Tirripaistia nuotiolla, vaelsimme luonnossa niin keskisessä suomessa kuin kotikulmilla Savonlinnassa.
"Saappaat" oli Saimaassa ja maisema oli yhtä hieno kuin aina ennenkin. Suorastaan järisyttävä ja keskellä kaupunkia!
Tästä hienosta paikasta kasinon saarella Leinosen Villekin laulaa.
Ja tapasin Savonlinnan kesätorilla uuden tuttavuuden.
Ihan lets go, mutta kyllä lörtsy kahvit torilla kesäaamuna on must juttu.
kesän eka pehmis jo yli kolme vuosikymmentä aina Savonlinnan Lippakioskilta!
Muikut ja Savonlinna ne kuuluu yhteen.
Caperon pizzat ja salaatit!
Kesäinen aamuyö, kun kaupunki vielä nukkuu, kaikki on rauhallista ja aurinko nousee kohta. Anything happened!
Tampereella tuli menneenä vuonna käytyä vähintään kerran kuussa ja aina se on ollut enemmän kuin onnistunut matka.
Plevnan Sima kesäterassilla, mustamakkara muusilla. Ei huono!
Nakkifakiirin nakit!
Pyynikin munkki kahvit!
Tillikan lihapullat
tallipihan markkinat tai vohvelikahvila
Vaakon nakin kuumakoira!
Siinäpä jokunen syy miksi Tampere ja Savonlinna eikä Jyväskylä!
.......ja Juice se tiesi elämän tarkoituksen
Tallinnassa jossain terassilla, aurinko paistoi, olut oli kylmää ja loma alussa.
Aika voittajafiilis!
joitakin menneen vuoden ruokakokemuksia!
Burger, cole ja mac,n cheese
Chili, con carne
Ahventa jokirapurisotolla ja pinaattikastikkeella
Tanskalaiset leivät kesäisessä Kööpenhaminassa
Paikallisia hodareita snakarilta ja kylmää bissee!
Aitoja tanskalaisia viinereitä
Köpiksen terassilla tytötkin viihtyivät
...ja miksei vanhakin
Christianiassa oli kunnon hippimeininki, joka sopii vanhalle oikein hyvin, ikävä kyllä sieltäkin piti poistua takaisin Eu:hun
Tanskalainen piknik: Calzone ja Tuborg
Pieni merenneito tuli käytyä katsastamassa
Kanavia riitti
Floss oikea rockpaikka vanhalle
Toki, kun Köpiksessä oltiin niin Volbeat raikasi niin, että kuului!
H.C.Andersenin haudalla piti tottakai käydä
Olihan kaupungissa paljon erilaisia ohjeita elämään!
Ja valtavia pizzoja, joista voit ostaa itsellesi sopivan palan
Kesän ehdoton kohokohta oli Tom Jonesin keikka, toki olihan noita keikkoja läpi vuoden, mutta Tomppa oli yli muiden.
Moni varmaan ihmettelee jutun nimeä "Mutkan kautta".
Olen nimittäin löytynyt juuri sopivan ravintolan vanhalle.
Ravintola Mutka Kauppalaispihalla. Kaikki natsaa. Se on lähellä ja sattuupa vielä työmatkan varrelle. Sopivat hinnat, Todella ystävällinen palvelu ja loistavaa musaa.
Tuleekin monesti poikettua Mutkan kautta, se vaan toimii
ja kyllähän ne popparitkin maistuu oluen kera.
En sano vielä farewell vaan jatkan kokin seikkailuja milloin töissä milloin vapaalla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)