Hetkiä ajassa

Katson hotellin ikkunasta asemalle päin. Kaupunki elää, se hengittää, se muuttuu koko ajan. Ikinä tämä kuva ei ole samanlainen. Ihmisiä tulee, menee, kuka minnekin. Osa onnellisia, osa ei. Aseman kello näyttää 9.04, lämpötila +21,
Aamupalalla kesälomalaisia, jotka vaikuttavat kireiltä. Osalla krapula, osalla kiire jonnekin, Aamulehdessä sanotaan ikäviä asioita. En lue niitä! Luulen, että jossain vaiheessa on tietty piste, kun kaikki asiat on paremmin kuin eilen. Tänään on hyvä päivä.
Kadunkulmassa kerjäläinen, lomalaisia ratikassa, lokkeja taivaalla, jäätelökioskilla kaunistyttö tiskin takana. Kolmen sepän patsaalla turistit kuvaavat. Stockkan kellon alla tyttö suutelee poikaa, joka näyttää vaivaantuneelta. On kesä 2016.
Lautta on täynnä turisteja. Pieni lapsi itkee, nälkäänsä? Spuge penkoo lautan roskiksia. Löytää yhden tyhjän pullon ja näyttää onnelliselle. Toiset katsovat tilannetta säälien jopa tuomiten tuon käytöksen. Tuuli vinkuu linnan holvistoissa, kaksi kulkukissaa taistelevat paikasta "auringossa". Atomirotan " hima" kaikuu jostain rantsusta.
Palaan mietteissä edelliseen iltaan ja Alppipuistoon. Uskon Alppipuiston jäävän kovalevylle pysyvästi.

 Pizza maistuu vanhan linnoituksen raunioilla taivaallisen hyvälle. Eikä pelkästään meille vaan selvästi kaikille. Kaikki ihmiset näyttävät täällä onnelisilta, ei kireiltä kuin aamupalalla. Olemme ilmeisesti "Narniassa" tai ainakin minä olen.
Kappeli Espanpuistossa tarjoaa levähdyspaikan sopivasti matkalla minne vain.
Storyvillessä ei ollut Happy hour, mutta toisaalta aivan sama! Wieninleike Kolmessa Kruunussa antaa vielä toivoa jostain vanhasta ja hyvästä. Pois nyky trendeistä.

Tampereella kaupunki sykkii kesäfiilistä. Hämeenkadulla meno kuin Helsingissä. Tammerkoski virtaa kuin ennenkin. Tillikka huutaa sisäänsä ja vaikea sille kutsulle on sanoa "EI".
Luojankiitos vanha legenda ei ole enää osuuskaupan alaisuudessa ja ruoka on selkeästi tullut takaisin sille vanhalle tasolleen.
Vapriikki jytisee Hurriganesin tahtiin. Blues baari sateensuojana. Telakalla lounaalla ihmisiä kaikista yhteiskunta luokista.
Tornin aamupalalla tungosta, Aamupala lienee jälleen suurimmalle osalle ihmisistä päivän kirein tilanne. Porukka tungeksii ja pelkäävät, että eväs loppuu. Onneksi Tapola tekee makkaraa yötä päivää!

Raatihuoneen puistossa "Suomi Areena" on täynnä ihmisiä, Porilaista Porissa Kokemäen joen rannalla on pieni, mutta ikimuistoinen hetki. Muutama minuutti elämässä, jotka kuitenkin ovat Niitä hetkiä, joita vielä kaipaat.
Kirjurinluodolla 21 000 ihmistä viettää aurinkoista hienoa päivää. Beth Hart, Brian Setzer ja Imelda May soittavat ihmisten sydämiin. Viiniä nurmella, tanssia kuutamossa, ikuiset muistot.

Asemalaituri täynnä ihmisiä  Onneksi kesä ei ole vielä loppu. Aurinko nousee tänäänkin!

Wake up

Kohtasin yöllä Morrisonin, siinä hän istui patjani vieressä penkillä, kun raotin silmiäni. Hän näytti juuri samannäköiseltä kuin lehtikuvissa.
-Give me one beer! hän pyysi
Lattialla tyhjä viinipullo, paljon kolikoita ja vastapäisessä kirjahyllyssä Mannerheimin pää kaikkien noiden kirjojen joukossa.
Parvekkeen ovi raollaan, tuuli paukuttaa vanhan kauppahallin peltistä kattoa. On kuin Remu hakkaisi symbaaleja.
Tupakoita ei näy missään, ihmettelen olenko polttanut ne kaikki? Ehkä Jim vei ne mennessään, olihan ne Marlboro merkkisiä. Tosin Jim taitaa enemmän poltella sitä "erimerkkistä" tupakkia..
Valot pylväissä, lehdenjakaja ei ole vielä tullut, koska luukku ei ole kolahtanut. Aurinkokin on vielä nukkumassa
Katselin ikkunasta torille, jossa vain kaksi pulua kiersivät ympyrää, sade ropisi ikkunalautaan. Kaupunki oli hiljaa. Maailma nukkuu! Toisaalla se elää!
Me nukkumme tai sitten me olemme mukana tässä kohtauksessa, näytelmässä elämä ja matka.
Wake up! kuuluu korvissani, raotan silmiäni. Jim on poissa vain tyhjä viini pullo, kolikot ja Mannerheimin pää ovat paikalla.
Sade ropisee ikkunalautaan, jossain koira haukahtaa, laivan pilli huutaa, lokki kirkuu huomenet kaikille. Tasapuolisesti niin köyhille kuin rikkaillekin. Tästä tulee hyvä päivä!

Olipa outo yö tai uni?
Kuuntelen sadetta ja Jose Felizianoa

Hemingwayn haamu

Matkalla kävin ostamassa Hovikulmasta savusilakoita ja neljä olutta. Aura merkkisiä kaikki, sillä en halunnut pilata silakoiden ja aura oluen hyvää suhdetta millään muulla merkillä. Aamupaivän oli paistanut aurinko, kadut olivat kuumia ja suorastaan johdattivat minut vanhalle leirintäalueelle.
Kadun reunassa vanhan muuntajakopin vieressä seisoi epämääräisen näköinen hyypiö, joka kertoi leirintäalueelle menneen äsken kaksi hienoa miestä, joista toinen oli ratsain liikenteessä. Olivat esittäytyneet Mika Waltariksi ja ratsastava mies John Wayneksi. Totesin hänelle , että niinpä tietysti.
Jatkoin matkaani tutuille kallioille, avasin kävellessäni ensimmäisen oluen ja kuraisin sen huiviin alle aikayksikön. Totesin mielessäni, että minulla on täytynyt olla jano koska tölkki oli tyhjä.

Pilvet tulivat lujaa vauhtia Kaupinsaaren takaa ja aavistin,että kohta nousee myrsky. Yksinäinen koira polskutteli Mallatsaaren rannassa. Istuin tutulle paikalle, tuolle paikalle, jossa 1976 kesänä istuin useammankin kerran. laitoin tabletista Eaglesia soimaan, avasin paperikääreen ja otin silakan. Olutta ja silakoita nautin , kuuntelin "One of these nights" biisiä,
Meinasi silmät käydä hikoilee, muistojen tulviessa mieleeni. Jostain kuului kavioiden kopse vaikka ketään ei näkynyt. Olisiko John Wayne sittenkin ratsastanut takaisin elävien kirjoihin ja jatkaisi taivaltaan Kyrönniemen metsissä yhdessä Waltarin kanssa, jolla olisi "kiinalainen kissa" mukanaan?
Viimeisen savusilakan annoin kahdelle lokille, jotka ottavat minut kaverikseen facebookissa, mutta ainoastaan savusilakan tähden.
Sade iski yhtä nopesti kuin kavioiden kopse hävisi tuuleen. Siirryin puiden suojaan. Yksinäinen koirakin oli lähtenyt sadetta pakoon. Annoin mielessäni koiralle nimen Jim. Ajatus syntyi siitä, että oli päivälleen 45 vuotta Jim Morrisonin kuolemasta.  Laitoin Light my firen kuulumaan ja nautin viimeiset kaksi olutta sateelta suojassa.
Linnan virrassa vanha mies souti sateesta välittämttä, liekkö yrittänyt saada onkeensa niitä kuuluisia mustia kaloja? Mieleeni tuli "vanhus ja meri" romaani. Tämä tilanne tuntui jotenkin epätodelliselta. Paikan yllä leijui Hemingwayn haamu.
Poistuin leirintäalueelta, katsoin vielä taakseni ja oli kuin sekunnin murto-osan olisin nähnyt hevosen selässä miehen , joka stetson päässään olisi nostanut kättä ja hävinnyt metsän uumeniin perässään vanhempi mies kävelykeppi kädessään, sylissään kissa.
Kadun reunassa muuntajakopin vieressä ollut hyypiö oli hävinnyt kuin vuosi 76
Tunsin itseni iloiseksi kun tein tämän nostalgia matkan.